and maybe home isn’t where it used to be. and maybe that’s okay. we build our own houses as we grow older and they don’t always have four walls.

En tiiä ehkä mitään parempaa kun flunssa. Etenkin kun se iskee heti lukukauden alussa jollon kaikista vähiten haluais ottaa poissaoloja - mä tykkäisin säästää poissaoloja pidemmälle syksyyn, siihen aikaan kun pää alkaa hajoileen pimeyden ja ahistuksen iskiessä. Flunssa itessään vituttaa jo ihan kohtalaisesti, mutta vielä enemmän hajottaa sosiaalisten kontaktien puuttuminen. Noi kaks apinaa tossa ylläolevassa kuvassa on mun koulupäivien pelastus ja mua suoraan sanottuna ärsyttää nyt jo etten pääse niiden kanssa kouluun retuilemaan vaikka oon ollut vasta eilisen ja tän päivän pois. 

Nää kaks myöskin suostu mun koekaniineiks perjantaina. Rakastan kuvata ihmisiä ja haluaisin tehdä sitä niiiin paljon enemmän. Ennen viime torstaita mun kamera oli suoraan sanottuna vaan pölyyntynyt kameralaukussa viime syksystä - ei mitään inspistä mihinkään kuvaamisen tapaseenkaan. Torstaina kävin kuvailemassa koiria (ja niitä kuvia tungen tänne varmaan myöhemmin) ja bussissa matkalla Vantaalle katoin sitä kameraa mun laukussa ja mietin että hei, osaanko enää edes käyttää tota vehjettä. Osasin. Perjantain haaste oli ehkä eniten se että mun inspis oli semisti kadonnut puuduttavan koulupäivän aikana ja ei ollut mielessä mitään spottia että mihin lähettäis kuvaamaan. Päädyttiin jonnekin päin Kallioo ja räpsittiin siellä muutamat kuvat toisistamme, olisin voinut olla omaan kädenjälkeeni paljon tyytyväisempikin mutta kyllä noi ruudut nyt menettelee. Oon nyt tehnyt päätöksen että roudaan tästä lähtien kameraa about kaikkialle mukaan, koska en mä halua että tää mun elämän pitkäaikaisin harrastus vaan kuihtuu ja kuivuu kasaan. 

Päivät Espoossa on jotenkin vaan lipuneet eteenpäin ja tajusin vasta vartti sitten että hei, mun pitäs olla parin (parin? no jotakuinkin parin) viikon päästä menossa Tampereelle eikä mulla ole bussilippuja. Hoidinpa asian sitten saman tien pois päiväjärjestyksestä (kiitos Matkahuollon alennukset, meno-paluu HKI-TRE-HKI yhteensä 7e!) ja aloin vaan hymyillä kun laitoin äitille viestiä että hei, tuun jo torstai-iltana ja lähen vasta maanantaina, saadaan olla pitkä viikonloppu yhdessä. Se tulee niin iloseks. Vaikka podenkin vähän huonoa omaatuntoa siitä että oon kaks koulupäivää ns. turhaan pois, mutta mun tai kenenkään muunkaan maailma tuskin kaatuu siihen. Plus on aina niin turhauttavaa mennä kotihuudeille perjantaina ja lähteä sunnuntaina, se yks kokonainen päivä ei oikein riitä siihen että näkis kaikkia kavereita ja sais vielä viettää aikaa perheen ja koirienkin kanssa. 

Tällasina hetkinä jotenkin konkretisoituu se, kuinka vaikeeta loppupeleissä on pallotella kahden paikkakunnan välillä. Etenkin kun en vieläkään tiedä, missä mun koti on. Kesällä pidempiä aikoja Tampereella viettäessä olin varma että koti on siellä, itkin kun pikkulapsi kun piti lähteä takasin Espooseen, ja nyt kun oon viettänyt täällä muutaman viikon putkeen niin tääkään ei tunnu pahalta. Sääli vaan että viime syksynä Espoo tuntu kodilta, nyt oon siinä pisteessä että niin, tää ei tunnu pahalta.